Mestarityötä ammattitaidolla
Mestariksi tullaan intohimon, pitkäaikaisen työlle omistautumisen ja jatkuvan itsensä kehittämisen kautta. Jotta voisi tarjota asiakkailleen parasta, täytyy tuntea perinteet sekä seurata alan muutoksia. Tulee olla perillä materiaalien tuotekehityksestä ja niihin liittyvästä lainsäädännöstä.
Olen työskennellyt verhoilualalla vuodesta 1991 lähtien. Ajanjaksosta pääosan olen toiminut yrittäjänä ja ammatinharjoittajana. Mukaan mahtuu myös työvuosia verhoilualan opettajana.
Valmistuin verhoilijaksi vuonna 1991 Joensuussa. Erikoisammattitutkinnon suoritin vuonna 2000, mistä lähtien olen saanut käyttää Verhoilijamestarin tunnusta. Minulla on myös Jyväskylän ammattikorkeakoulussa suoritettu opettajan tutkinto. Käsityöalaan ja yrittämiseen liittyvissä luottamustehtävissa olen ollut mukana aktiivisesti, mm. Suomen Verhoilijamestarien Liiton sekä valtakunnallisen Mestarikiltaneuvoston puheenjohtajana.
Tapio Tahvanainen
Verhoilijamestari
Kalusteiden verhoilu, entisöinti ja korjaus on kiertotaloutta parhaimmillaan
Palvelen asiakkaitani niin pienissä kuin suuremmissakin verhoilutöissä. Enemmistö asiakkaistani on yksityishenkilöitä, jotka haluavat joko uudistaa tai säilyttää kodin huonekaluja. Toteutan myös julkisen tilan verhoilutöitä, yhtenä esimerkkinä Joensuun kaupungintalo ravintoloineen.
Verhoilu voidaan toteuttaa kunnioittaen vanhaa tai uudistamalla kalusteen tyyliä. Käytän työssäni ensiluokkaisia verhoilun tarveaineita ja materiaaleja. Valikoimastani löytyy kattava kirjo huonekalukankaita ja nahkoja. Materiaalit kestävät hyvin kulutusta ja täyttävät paloturvallisuusmääräykset.
Verhoiluala edistää kestävää kehitystä. Ammattitaidolla tehtynä uudelleenverhoilu moninkertaistaa kalusteen käyttöiän. Toimiva runko saa uuden elämän entisöitynä ja verhoiltuna, sen sijaan että se hävitettäisiin uuden, mahdollisesti heikompilaatuisen huonekalun tieltä.
Lue Sitran artikkeli verhoilualasta kiertotalouden ytimessä tästä.
MESTARIN TYÖNÄYTTEET
Seuraa verhoilijamestari.staffan instagramissa.
Ota yhteyttä!
Työhuoneeni sijaitsee kotini yhteydessä Joensuun Kettuvaaralla. Ulkorakennuksen työhuone valmistui vuonna 2016.
Ota yhteyttä, keskustellaan verhoilutyöstäsi.
Verhoilijamestari Staffan
Tapio Tahvanainen
Puhelin 040 736 4354
tapio.tahvanainen@staffan.fi
Joukahaisenkatu 3 b
80260 Joensuu
Sijainti kartalla
Staffan facebookissa ja Instagramissa.